Moi, mitä etsit?

search
30.5.2024

Kohti nettonollaa: Hartwallin Lahden tuotannosta täysin fossiilivapaa

Vuonna 2023 otettiin Hartwallilla merkittäviä askeleita ympäristövaikutusten pienentämiseksi. Yksi Hartwallin vastuullisuusohjelman tärkeimmistä tavoitteista saavutettiin, kun Lahden tuotannosta tuli biokaasulaitoksen ansiosta fossiilivapaa. Tavoitteena on vähentää koko arvoketjun päästöt nettonollaan vuoteen 2040 mennessä.

Hartwallin Lahden tuotannosta saatiin vuonna 2023 nollapäästöistä tehtaan pihaan rakennetun biokaasulaitoksen ansiosta. Laitos tuottaa energiaa ohrapohjaisesta mäskistä, jota jää yli oluen panemisesta. Energiantuotannosta ylijäävä aines palautetaan läheiselle Yli-Mäkelän tilalle ravitsemaan seuraavaa ohrasatoa.

“Me emme kompensoi päästöjä, sillä kiertotalouteen perustuva ratkaisu takaa nollapäästöt Lahdessa”, iloitsee Hartwallin laki- ja yritysvastuujohtaja Hanna Sivenius.

“Ratkaisu on innovatiivinen ja toivottavasti inspiroi myös muita miettimään uusia, ilmastoystävällisiä tapoja toimia.”

Vastuullisuustavoitteille SBT-hyväksyntä

Hartwallin yhdessä Royal Unibrew -konsernin kanssa asettaman vastuullisuusohjelman toimenpiteet hyväksyttiin lokakuussa 2023 tieteeseen perustuvassa Science Based Targets –työryhmässä.

“Tähän pääseminen on vaatinut vastuullisempaa ajattelumallia ihan jokaiselta hartwallilaiselta”, Sivenius sanoo.

Kansainvälinen hanke tarjoaa yrityksille yhtenäisen laskentatavan asettaa hiilidioksipäästörajat niin, ettei maapallon lämpötila nouse yli 1,5 astetta. Vuoden 2023 loppuun mennessä maailmanlaajuisesti noin 4000 yrityksen tavoitteet ovat saaneet hankkeen hyväksynnän.

Pakkausmateriaalien merkitys arvoketjussa suurin

Konsernitasolla tehty selvitys paljastaa, että pakkausmateriaalit muodostavat 42 prosenttia päästöistä ollen suurin yksittäinen päästölähde. Hartwallilla tehdään jatkuvasti töitä vastuullisempien pakkausvalintojen löytämiseksi. Muutoksia vauhdittaa myös lainsäädäntö. Vuoden alusta voimaan tullut EU:n SUP-direktiivi toi mukanaan saranakorkit.

“Saimme uudistuksen toteutettua lisäämättä korkissa käytettävän muovin määrää”, Sivenius sanoo.

Vastuullisuustyö ei koskaan ole valmis

Morningstar Sustainalytics arvioi ESG-riskiluokituksessaan Hartwallin osana Royal Unibrew –konsernia alkoholijuomateollisuuden maailmanlaajuisesti parhaiten suoriutuneeksi yritykseksi vuonna 2023. Myös konsernimme tavoite vähentää koko arvoketjun päästöt nettonollaan vuoteen 2040 mennessä hyväksyttiin SBT-hankkeessa vast’ikään.

“Edessä on iso savotta, mutta yhdessä kumppaneidemme kanssa tekemällä ja biokaasulaitoksen kaltaisia innovaatioita ajamalla pääsemme tavoitteisiin.”

Hartwallin vuoden 2023 vastuullisuuskoosteen pääset lukemaan kokonaisuudessaan täältä