Hei, ystävä!

Velvollisuutemme on kysyä jokaiselta sisääntulevalta paperit. Olethan täysi-ikäinen?

Kyllä
En

Moi, mitä etsit?

search
Bränditarinat:

White Claw - maailman nopeimmin kasvava juomabrändi rantautui Suomeen

Pohjois-Amerikan valloittanut hard seltzer on noussut valtavaksi ilmiöksi maailmalla. Nyt maustettu ja terästetty kuplavesi on vihdoin täällä.

On kuin surffaisi täydellisellä aallolla. Olo on raikas ja kupliva. Siltä tuntuu, kun White Claw -tölkki sihahtaa auki ja kurkkuun solahtaa mangon tai limen makuista, viinalla terästettyä kuplavettä. Pirteä yhdistelmä hurmasi pohjoisamerikkalaiset nuoret ja nousi viraalihitiksi kesällä 2019, minkä jälkeen se levisi kulovalkean tavoin ympäri maailman. Nyt maailman nopeimmin kasvava juomabrändi on tullut myös Suomeen. 

White Claw lanseerattiin vuonna 2016. Se valloitti nopeasti markkinan ja nousi suureksi ilmiöksi sosiaalisen median kautta kolme vuotta myöhemmin. 0,33 litran tölkissä on 95 kaloria eli vähemmän kuin monissa oluissa ja siidereissä. Alkoholia juomassa on 4,5 %.

Muistan, kun maistoin sitä ensimmäisen kerran. Ajattelin, että onpa raikasta ja kevyttä, ihan uudenlainen juomaelämys.

White Claw -ranta.jpg

”Hard seltzer on kevyt vaihtoehto. Se sisältää kuplavettä ja luontaisia aromeja ilman keinotekoisia makeuttajia sekä kolmesti tislattua viinaa, joka antaa pientä potkua. Parhaimmillaan se on kylmänä”, kuvailee tuotepäällikkö Ella Lindberg.

”Muistan, kun maistoin sitä ensimmäisen kerran. Ajattelin, että onpa raikasta ja kevyttä, ihan uudenlainen juomaelämys.”

Lindberg ei ole ajatuksineen yksin. Vuonna 2020 hard seltzereiden myynti kasvoi Pohjois-Amerikassa 148 prosenttia, ja kasvu jatkuu yhä. Kun juoma lanseerattiin Australiassa lokakuussa 2020, sitä otettiin myyntiin miljoona tölkkiä ensimmäisen viikon aikana.

Hyvinvointitrendin juhlajuoma

White Claw ei ole menestynyt sattumalta, vaan se on irlantilaisen Mark Anthony Brands International -yhtiön määrätietoisen tuoteke-hityksen tulos. Hyvinvoinnista huolehtiminen ja sokerin vähentäminen ovat maailmanlaajuisia trendejä. Hartwallin tekemän tutkimuksen mukaan yli 60 prosenttia suomalaisista haluaa vähentää sokerin määrää ruoassa ja juomissa. White Claw osuu tähän tarpeeseen.

”White Claw toimii hyvin monessa tilanteessa: esimerkiksi piknikillä, puistossa hengaillessa tai kun ollaan menossa juhlimaan kavereiden kanssa. Ravintolassa sitä voi juoda seurustelun lomassa tai raikkaana ruokajuomana”, Lindberg havainnollistaa.

Vähäkalorinen hard seltzer on iskenyt etenkin nuorten, 20–35-vuotiaiden, tajuntaan. He ovat löytäneet juoman useimmiten sosiaalisen median kanavista, joissa monet maailmalla tunnetut vaikuttajat ovat kasvattaneet brändin tunnettuutta.

”White Claw on somessa tosi haipattu tuote eli kiinnostusta on jo valmiiksi paljon”, Lindberg tiivistää.

Kerrankin jotain uutta auringon alla: mullistava hittituote juomamarkkinoilla.